Lapsen nukuttaminen

Tässä on aihe, johon tekniikka ei välttämättä auta. Kuitenkin melkein kaikki hankkivat lapsia jossain vaiheessa, joten koimme tärkeäksi käsitellä asiaa.

Kuinka saat lapsesi nukahtamaan helpoiten?

Lapsen unilelu

Unilelulla voi olla iso merkitys lapsen nukahtamiseen

Lasten nukuttamiseen on paljon erilaisia vinkkejä, ja jotkut vanhemmat saavat sen näyttämään helpolta. Jokainen lapsi on tietenkin erilainen ja heidän nukuttamiseensa on erilaisia vinkkejä.

Anna riehua, rauhoita ilta

Varsinkin taaperoilla ja alakoululaisilla, tulee uni helposti tällä periaatteella. Keksi lapselle paljon tekemistä ja aktiviteettia päiväksi koulun tai päiväkodin jälkeen. Mene lapsesi kanssa vaikka puistoon leikkimään ja riehumaan, tai vaikka pelaamaan jalkapalloa. Harrastuksetkin ovat todella hyvää ja ohjattua aktiviteettia lapselle. Lapsilla on todella paljon energiaa, jota heidän on saatava purkaa, vaikka sitten juoksemalla. Ilta kannattaa rauhoittaa jo seitsemän aikaan. Rauhoittuminen voi olla esimerkiksi kirjan lukemista tai alkuillasta vielä television katselua. Televisio sekä muut näyttölaitteet kannattaa sulkea jopa kahta tuntia ennen nukkumaan menoa, sillä näytöt aktivoivat aivoja, joka taas valvottaa lasta, jopa vielä enemmän kuin aikuisia. Jos lapsi on saanut tarpeeksi purkaa energiaansa päivällä, on illan rauhoittuminen helppoa.

Lue tai laula

Illan rauhoittumisen jälkeen kun on aika mennä sänkyyn, haluavat lapset usein kuulla iltasadun. Varaa lapsellesi tätä aikaa, sillä se on heille todella tärkeää. Sadut usein auttavat lapsia nukahtamaan, sillä he voivat ajatella kauniita prinsessoja mielummin kuin sängyn alta tulevaa mörköä. Laulaminen auttaa myös lasta nukahtamaan, sillä vanhemman ääni on usein niin tuttu ja turvallinen asia, että se saa heidät rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Juttele jo päivällä

Usein lasten nukuttamiseen uhrautuu aikaa sen takia, ettei lapsi ole päässyt kertomaan ihmeellisestä maailmasta vanhemmalleen päivällä. Kokeile vaikka keskustella lapsesi kanssa hänen päivästään jo päivällisellä, taikka alkuillasta rauhoittumisen aikaan lautapelin äärellä. Näin lapsi saa tuntea itsensä aina tärkeäksi, ja turha höpöttely jää usein sängystä pois.

Päiväunet ulkona

Kesäisin kannattaa koittaa välillä myös ulkona nukkumista

Mieti apuvälineitä

Sängyllä on todella suuri merkitys siihen, kuinka hyvin lapsi nukkuu ja nukahtaa. Kannattaakin siis miettiä uuden sängyn hankkimista, jos lapsi ei tunnu nukahtavan sitten yhtään millään, varsinkin jos edellinen sänky tuntuu huonolaatuiselta. Myös erilaisilla nukkumiseen tarkoitetuilla apuvälineillä voi olla vaikutusta. Jos esimerkiksi lapsen pakkaa unipussiin pienestä pitäen, voi hän oppia siihen, että pussiin mentäessä rauhoitutaan ja käydään unille.

Päiväunet pois

Monet lapset nukkuvat päiväunia vielä melko vanhanakin. Joskus kuitenkin, jos illalla nukkumaanmeno alkaa käydä liian vaikeaksi, on paras jättää päiväunet kokonaan heti pois, sillä ne eivät silloin ole tarpeen. Jos lapsi kuitenkin tarvitsee unta päivällä, lyhennä päiväuni määrää huomattavasti. Tämä on toiminut monessa perheessä.

Älä anna periksi

Usein lapset ovat todella hankalia, ja rutiineista huolimatta, eivät suostu menemään nukkumaan. Tässä kohtaa on tärkeää että vanhempi tai vanhemmat anna missään nimessä periksi. Lapset etsivät rajojaan ja osaavat koetella niitä jatkuvasti, joten vanhemman tehtävä on näyttää missä rajat seisovat. Jos nukkumaan meno aika on kello yhdeksän, ei siitä saa lipsua, ja teet selväksi että sen jälkeen ei sängystä poistuta. Jos lapsi kuitenkin sängystä poistuu ja ei suostu menemään takaisin, kanna lapsi takaisin. Tätä kiukuttelua jatkuu varmasti pari viikkoa, jotkut oppivat nopeammin ja jotkut hitaammin, mutta jos antaa periksi, eivät he opi ollenkaan. Älä siis anna periksi, vaan näytä lapsellesi missä rajat menevät, ja että niitä pitää noudattaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *