Lue tämä ennen ratsastusharrastuksen aloittamista

Poni

Lähes jokainen pikkutyttö pyytää jossain vaiheessa rahaa ratsastustunteja tai ratsastusleiriä varten. Hevoshulluus tuntuu kuuluvan jokaisen tytön kehityskaareen samaan tapaan kuin prinsessavaihekin. Toiset ihastuvat hevosharrastukseen niin paljon, että talleilla käymisestä tulee päivittäinen tapa, ja oman hevosen osto vaikuttaa seuraavalta askeleelta. Yläaste ja viimeistään lukio, muut harrastukset ja ensimmäiset seurustelusuhteet ajavat usein hevosharrastuksen ohi. Opiskeluaikana ratsastusharrastukseen ei ole rahaakaan, ja valmistumisen jälkeen elämän täyttävät uusi työ, perheen perustaminen ja lapsien hankinta, asuntovelka ja esimerkiksi matkustaminen. Kun lapset kasvavat hieman, jää aikuiselle enemmän aikaa. Ratsastuskouluilla käykin paljon 35–45-vuotiaita, jotka tahtovat palata lapsuutensa harrastuksen pariin. Voi olla, että he saapuvat talleille lapsensa mukana, ja uskaltavat tämän innoittamana nousta hevosen selkään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan – tai ehkä ensimmäistä kertaa koskaan! Tasapaino ja kehonhallinta eivät ole enää samalla tasolla kuin parikymmentä vuotta takaperin, joten ratsastusharrastuksen aloittaminen aikuisena saattaa jännittää. Mitä pitää ottaa huomioon ennen ratsastusharrastuksen aloittamista?

Ratsastus on kallis harrastus

Ratsastus on valitettavasti varsin kallis harrastus, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudulla ratsastuskurssien hinnat ovat noin 55 euroa tunti. Näin ollen kymmenen kerran kurssi maksaa 550 euroa. Yksityistunnit saattavat maksaa pitkälti yli 100 euroa. Läheskään kaikilla perheillä ei ole varaa maksaa kahtasataa euroa kuussa tyttären harrastuksesta – varsinkaan, jos perheessä on useampia hevoshulluja. Maakunnissa tuntien hinnat ovat edullisempia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ratsastustunnin voi saada 20 eurolla, joten ero on merkittävä. Aikoinaan oli mahdollista saada ilmaisia ratsastustunteja, jos teki tallilla työtä – siivosi karsinoita, valjasti hevosia ja talutti aloittelijoiden poneja. Nykyään monet tallit ovat keksineet alkaa veloittaa hevosten hoitamisesta. 

Ratsastus on välineurheilua. Ratsastaja tarvitsee kokonaisen garderobin: ratsastushousuja, vain tallikäyttöön tarkoitettuja puseroita, tikkiliivejä ja -takkeja, ratsastuskenkiä ja -saappaita, ratsastushankoja ja mahdollisesti myös ratsastuskilpailuihin sopivia tyylikkäitä asuja. Aloittelija voi mennä tallille farkuissa ja verkkareissa, mutta hän huomaa pian, että farkkujen saumat hankaavat ja verkkarit kuluvat persuksista. Joustavat, nahkapaikoilla varustetut ratsastushousut ilmestyvät ostoslistalle. Myös ratsastussaappaat tai -kengät tarvitaan. Lenkkarit ovat vaaralliset, sillä jalka saattaa lumpsahtaa jalustimen läpi. Kumisaappaat taas ovat kömpelöt. Puseron tai takin tulisi olla mahdollisimman tyköistuva, jotta opettaja pääsee tarkkailemaan ratsastajan asentoa ja tarvittaessa korjaamaan sitä. Tallilla voi käyttää samoja yläosia kuin muuallakin, mutta hevosen haju tarttuu. Koulu- tai työkaverit saattavat nyrpistellä nenäänsä, samoin perheenjäsenet. 

Ratsastuskoulut lainaavat ratsastuskypäröitä, joten sitä ei ole pakko hankkia valmiiksi. Kypärät saattavat kuitenkin olla monta kertaa maahan pudonneita, ja niissä esiintyy joskus täitä, joten aina on parempi investoida 30–50 euroa omaan kypärään. Kypärä on ainoa tarvike, mitä ei kannata ostaa käytettynä, sillä kypärä pitäisi vaihtaa aina, jos se päässä on pudonnut maahan. Housut, saappaat, hanskat, raipat ja muut tykötarpeet voi hankkia kirpputorilta, ja säästää siten kymmeniä euroja.

Ratsastustunnin jälkeen lihakset ovat kipeinä

Lihakset ovat kipeinä

Kannattaa varautua siihen, että ensimmäisen ratsastustunnin jälkeen lihakset ovat kipeinä pari päivää! Ratsastaessa käyttää sellaisia lihaksia, joita ei muuten tarvitse. Ratsastus on erittäin hyvää liikuntaa, ja lihakset tottuvat nopeasti. Jos alat käydä säännöllisillä viikkotunneilla, et enää tunne lihaskipua seuraavana päivänä. Venyttelystä ennen ja jälkeen ratsastuksen ei kuitenkaan ole haittaa.

Ratsastustunnin jälkeen paikkoja voi särkeä senkin takia, että olet pudonnut hevosen selästä. Tämä on täysin mahdollista, sillä hevonen on vain eläin, ja saattaa pelästyä esimerkiksi liian läheltä lentävää lintua. Joskus hevosella on huono päivä, ja se valitsee esteen yli hyppäämisen sijasta äkkipysäyksen ja pukituksen – ja taas lennetään alas. Ajan kanssa taidot karttuvat, hevosen hallinta ja tasapaino paranevat ja itseluottamus kasvaa, joten selässä pysyy paremmin silloinkin, kun se pillastuu tai kiukuttelee. Joillain talleilla opetellaan oikeaoppista putoamista. Käsillä ei saisi ottaa vastaan, ja pään osumista maahan varoa. Sanotaan, että vasta sata kertaa pudonnut on oikea ratsastaja. 

Kun kaikki askellajit ovat hallussa ja ratsastaminen ei enää pelota, pääsee monella tallilla ratsastamaan maastoon. Luonnon rauhassa käyskenteleminen on paljon mukavampaa kuin kiertää kaviouraa kentällä tai maneesissa. Nälkä kasvaa syödessä – ehkä seuraavalla lomalla lähdetkin ratsastusvaellukselle, esimerkiksi Islantiin?

Kuinka teknologiaa hyödynnetään nykyään viihtymiseen?

Teknologiaa hyödynnetään nykyään lähes joka paikassa ja tilanteessa. Se on ottanut ihmisistä vallan ja kuuluu olennaisesti yhteiskuntaamme. Sitä kehitetään ja se kehittyy ihmisten tarpeiden mukaan. Yksi suurin syy siihen miksi teknologiaa halutaan käyttää, on sen tuoma viihtyvyyttä lisäävä arvo. Se auttaa viihtymään kotona, kodin ulkopuolella liikkuessa, kouluissa, työpaikoilla, sairaalassa eli lähes kaikkialla. Moni on sitä mieltä että teknologian käyttäminen lisää epäsosiaalista käyttäytymistä. Ei siis osata enää viihtyä ilman teknologiaa vaan muiden seurassa keskitytään yhä enemmän teknologian käyttämiseen.

Kodin teknologia

Harvasta kodista ei löydy tänä päivänä mitään teknologiaa. Televisio on ehkä kodin viihdyttävin teknologinen laite. Kotoa saattaa löytyä niitä useampi, jotta jokainen saa katsella omaa ohjelmaansa halutessaan. Ennen televisio löytyi vain olohuoneesta, nykyään sitä halutaan katsella makuuhuoneessa, keittiössä ja jopa saunassa. Suuresta osasta koteja löytyy tietokone ja internetyhteys. Nämä ovat syrjäyttäneen osittain television katselun kotona ja moni saattaa katsella tv-ohjelmia suoraan tietokoneelta. Ennen kodeissa oli lankapuhelimia, nykyään soitellaan toisiin koteihin tietokoneen avulla esimerkiksi Skype-yhteydellä.

HD-televisio

HD-televisio on nykypäivää miltei jokaisessa taloudessa

Kotitöistä halutaan päästä helpolla, jotta aikaa jäisi mukaviin ja viihdyttävämpiin hommiin. Erilaiset älylaitteet alkavat vallata koteja ja joistain kodeista löytyykin jo robotti-imureita ja muita älykkäitä kodinkoneita.

Viestintä

Ennen viestiteltiin muiden kanssa lähettelemällä kirjeitä postin kautta ja aikojen alussa viestintävälineitä olivat muun muassa vuorokapulat, oltermanninsauvat ja kylänkapulat. Lankapuhelimet yleistyivät kodeissa 80-luvulla. Nykyään viihdytään matkapuhelimien ääressä paljon ja osa viestittelee toisille lähes koko ajan. Myös tietokoneiden avulla lähetellään viestejä ja keskustellaan eri keskusteluohjelmien kautta. Television kauttakin onnistuu viestittäminen eri ohjelmien avulla. Nykyään monessa kodissa on älytelevisio, jonka saa yhdistettyä internettiin. Siksi nykyään televisiossa voi olla Skype ym. viestintäohjelmia.

Viihtymispalvelut

Nykyään on tullut monia muitakin tekniikkaa hyödyntäviä viihtymiseen liittyviä palveluita, kuin vain perinteisen elokuvateatterit. Mielestäni 2010-luvun hienoimpia asioita ovat escape roomit, jotka yhdistelevät sekä tekniikkaa, että myös pakottavat käyttämään asiakkaan aivoja ongelmanratkaisuun. Tällainen on juuri sitä parasta teknologian hyödyntämistä, näitä kannattaa käydä kokeilemassa!

Liikenne

Teknologiaa hyödynnetään kotien ulkopuolellakin todella paljon. Matkapuhelin, tietokoneet ja tabletit viihdyttävät sillä aikaa kun istutaan julkisissa kulkuvälineissä tai autossa kyytiläisenä. Myös kuski voi helpottaa ajoa monilla teknologian tarjoamilla apuvälineillä. Monissa autoissa on GPS-navigaattori, jonka avulla löytää määränpäähän helpommin ja nopeammin. Osaan navigaattoreista saa internetyhteyden ja tällä tavalla navigaattori kertoo myös mahdollista ruuhkista reitillä ja muuta reaaliaikaista liikennetietoa.

Teknologia auttaa myös bussimatkailijoita. Joillakin pysäkeillä on tauluja, joista näkee reaaliaikaista tietoa bussin saapumisesta. Kännyköihin voi asentaa monen kaupungin joukkoliikennesovelluksen. Sen avulla saa helposti tarkistettua reitit ja aikataulut. Samalla tavalla teknologia helpottaa ja viihdyttää meitä junissa ja lentokoneilla matkustettaessa.

Hyvinvointi ja koulutus

Teknologiaa hyödynnetään myös sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja vanhusten arjessa. Teknologian avulla sairaalassa olevat potilaat saadaan viihtymään paremmin. Monilla osastoilla on ainakin televisio ja potilailla on usein mukana jokin oma älylaite, jonka avulla sairaalassa viihtyy paremmin.

Teknologian kehitys

Teknologia kehittyy, tämäkin puhelin on jo vuosikymmenen jäljessä

Vanhuspalveluissa käytetään nykyään jo paljon teknologian apua. Se parantaa hoidon laatua ja auttaa vanhuksia viihtymään paremmin. Monilla vanhuksilla on käytössä avunpyyntöjärjestelmä, joita voi käyttää myös kotona. Tällä tavalla apua saa kutsuttua paikalle helposti ja nopeasti, joten vanhus voi asua kotona pitempään ja siellä on viihtyisämpää asua kuin laitoksessa tai palvelutaloissa. Järjestelmä helpottaa myös ikäihmisten kanssa tekevien työtä ja työssä viihdytään paremmin.

Kouluissa käytetään useita teknologiaan liittyviä välineitä. Näillä yritetään saada oppilaita viihtymään paremmin opintojen parissa. Teknologia on nykyaikaa, joten sen käyttäminen oppitunnin aikanakin on mieluisaa. Moniin kouluihin on hankittu oppilaille omat tabletit ja oppitunneilla opetellaan niiden avulla. Kouluilla on tarkoitus siirtyä kokonaan digiaikaan ja paperisista oppikirjoista aiotaan luopua kokonaan ja siirtää ne digitaaliseen muotoon.